30.1.2007

Villahamsteri

Heips, kanssahamsterit. Minä olen Espoolainen Villasatu, joka on joutunut jo täydellisen lanka-addiktion valtoihin. Neulojana olen vasta vuoden vanha ja blogia olen pitänyt toukokuusta 2006 lähtien.

Perheeseen kuuluvat mies jolla kuulemma on jo kaikki neuleet jota tarvitaan, poika jolle ei kuulemma tarvitse neuloa mitään ja tytär joka on sitten vastaanottavaisempaa laatua. Neulon siis itselleni ja hänelle. Lisäksi laumaan kuuluvat 2 aikusta koiraa, 3 koiranpentua ja yksi kissa. niille en neulo. Vielä.

Historiaa:
Monta vuotta koulun jälkeen kului niin että kuvittelin neulomisen olevan pitkästyttävää toimintaa johon minulla ei riittäisi pitkäjänteisyyttä. Todisteena tästä lyhytjänteisyydestä olivat useat keskenjääneet yritelmät, villapuseronalku miehelle, villahousuun lahje vauvalle (nyt 13v) hihaton villatakki ... Ristipistot kiinnostivat kyllä samoin kuin askartelu ja virkkasin myös pitsiliinoja jossain vaiheessa innokkaasti mutta neulomista? Ei ei ei.

Sitten eräänä päiväna tytär valitti tumppujen ja sukkien puutetta niin että ei ollut aikaa hankkia niitä mummolasta. Oli pakko tarttua puikkoihin ihan itse. Jostain hämärästä syystä kotoa löytyi Seiskaveikkaa ja puikot (aika merkillistä ei-neulovassa taloudessa). Ohje piti saada jostain ja sehän nyt oli yhtä lähellä kuin lähin tietokone. Googleen hakusanat tumppu ja sukka ja ohje ja TATTADAA, ihmemaa aukesi. Ensimmäistä kertaa näin neuleblogin vuosi sitten, juuri neuleolympialaisten alla ja taisipa silloin olla Hamsteritkin meneillään. Löysin blogit! Löysin Ullan! Löysin neulonnan!

Sukat valmistuivat Jättiraidasta ja tumput sinisestä 7-veikasta ja vieläkin muistan sen ylpeyden tunteen: osasin!

Siitä lähtien on lankavarastoni kasvanut tasaisesti. Ensin Novitan langoilla, muusta en tiennytkään, sitten blogien myötä löysin myös alpakat, silkit, soijalangat: erikoisliikkeet ja nettikaupat. Nyt varastossa on sukkalankaa ja pitsilankaa ja huivilankaa ja vaikka mitä. Monta Elfa-koria on täynnä, entinen vaatelaatikosto on nykyään lankalaatikosto. Vielä en ole uskaltanut punnita.... Hamsterikuukausi tulee tarpeeseen.

Nyt Hamsterikuussa olen ajatellut 1) olla ostamatta lankaa lisää ja 2) neuloa. Ykköskohta tulee olemaan se vaikea osuus, neulominen sujuu kyllä kuin luonnostaan. Keräilin blogini tasalukuarvonnassa ideoita hamsterineuleita varten ja toteuttamiskelpoisia tuli paljon. Torkkupeiton taidan toteuttaa, tilkuista. Hevosloimi ja K-18 verkkopaita ja kalsarit miehelle oli niitä hilpeimpiä :-)

Tavataan!

Villasatu

Tunnisteet:


Kommentit:
En muista missä sinä lainasit miehesi RI:n jotain toteamusta, ja mielestäni se toteamus ansaitsisi juuri neulotut villapökät. Olen yrittäny kommentoida blogiisi..mutta bloggeri herjaa..
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]