11.2.2007

Blogger takkuaa :(

Olen jo monta päivää yrittänyt päästä sisään bloggeriin. Takkuilun vuoksi edes ekat tuotokset eivät ehtineet ensimnäisen viikon saldoon. Vaikka mitäs siitä, onhan noita päiviä vielä jäljellä.
Eli valmistuneita 4X vaakatikku yht 115g kertoi painoksi Stokkan heviosaston vaaka. Eli sentään on tili auki. :)

Muuten menee aika kehnosti tarkoitus oli neuloa lapselle Tennesseestä neuletakki vanhan Novitan ohjeella, ostin ennen kuun vaihdetta vaaleanbeigeä lankaa ja muita kuviovärejä olis varastossa mutta se vaalea beige ei sovikaan niiden kuviovärien kanssa vaan nyt sitten pitäsi saada sita alkuiperäistä luonnonvalkoista... Ja neuletiheyskin on Tennesseellä nyt pielessä joten se neuletakki produktio on nyt jäissä ja taitaa jäädä helmikuun jälkeiseen aikaan.

Novitan Bambulangat ovat rantautuneet Tampereelle, ainakin Sokoksella oli jo hyllyt Bambulangalle, mutta ne oli jo kaikki ostettu pois? tai ainakin hyllyt olivat tyhjät. Hypistelin mallitilkkua ja se tuntui tosi pehmeältä langalta saattaa olla että ko. lankaa rantautuu meille helmikuun jälkeen. Uusi tumma farkunsininen Tennessee kovasti kuiski hyllystä ja olis halunnut tulla mun mukaan, mutta pysyin lujana ja kerät jäivät hyllyyn.



Tunnisteet: , ,


Kommentit:
Monessa kaupassa tuli bambulangalle laput ja tyhjät hyllyt jo tammikuussa, eli hyllypaikan olemassaolo ei kerro sitä, koska lanka on ihan oikeasti tulossa kauppaan...
Mää en tiedä tilannetta, kun en uskalla mennä kauppoihin, joissa lankaa myytäisiin.
 
Joo, voihan se tosiaan olla, että niille bambuille on vasta raivattu tilat lankahyllystä,mutta
minä tietysti heti kuvittelin, että jotkut ovat jo ostaneet hyllyt tyhjäksi(hyvä tietysti, ettei niitä keriä ollut tarjolla hiplattavaksi asti olis voinut käydä huonosti...)Ihanan pehmoiselta se bambulanka tuntui... Huokaus
 
Joo, voihan se tosiaan olla, että niille bambuille on vasta raivattu tilat lankahyllystä,mutta
minä tietysti heti kuvittelin, että jotkut ovat jo ostaneet hyllyt tyhjäksi(hyvä tietysti, ettei niitä keriä ollut tarjolla hiplattavaksi asti olis voinut käydä huonosti...)Ihanan pehmoiselta se bambulanka tuntui... Huokaus
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]