7.2.2007

Puh ja pah, kerän verran pelistä pois!

Kahden keskeneräisen hamsterityön loukossa pyristely sai minut hermostumaan eilen illalla, joten kaivoin netistä tulostetun Calorimetryn ohjeen esiin, arvoin soveltuvan lankakerän ja niin vain oli vajaassa tunnissa ensimmäinen Calorimetryni valmis, lankaa meni ilmeisesti puolikas kerää ja painoksi näytti tarkka vaakani 25 g. Lankana oli isoveljen jenkeistä tuoma Moda Dean Ticker Tape, elastinen nauhalanka, jota vyötteen ohjeet iloisesti ohittaen neuloin 7 mm:n puikoilla. Veljeni toi tätä lankaa minulle vallan yhden kerän, jolle olen siitä asti pohtinut käyttötarkoitusta. Oikeastaan ihan sopivaa, että toteutin sitten Knittyn ohjeen tuolla langalla... Lankaa taisi jäädä riittävästi juuri toisenkin Metryn tarpeisiin, tai sitten täytyy yrittää kehittää loppulangasta ja jostain muusta jonkinlainen huivintapainen Metryn kaveriksi.

Tämä Metry, joka on "iloisen" liukuvärjätty pinkki, on tyttärelleni, mutta eihän äiti voinut huonommaksi jäädä, joten ei muuta kuin lankalaatikoille uudestaan ja lanka-arvonnasta nousi voittajana esiin kertaalleen kaulaliinaksi virkattu, sittemmin purettu ilmeisesti Gjestalin Sport-niminen pätkävärjätty isoveikan vahvuinen villalanka. Ja kun kello löi yhden kerran, oli myös minun Calorimetryni nappia vailla valmiina! Painoa tälle työlle tuli 30 g, joten eilisillan langankulutus oli 55 g, hieman enemmän kuin keskiverto lankakerä siis.

Yötöiksi se kyllä meni, mutta ei noita malta keskenkään lopettaa, sen verran sukkelia töitä ne ovat!

Tunnisteet: ,


Kommentit: Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]